Työnantaja ei voi vaatia koronarokotteen ottamista työntekijältä, eikä työntekijä ole velvollinen kertomaan työnantajalle, onko hän rokotettu vai ei.

25.8.2021

selry.fi

Koronarokotukset etenevät Suomessa tällä hetkellä suhteellisen hyvällä tahdilla. Arvioiden mukaan marraskuun puoleen väliin mennessä jo 80 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä suomalaisista on saanut myös toisen rokoteannoksen.

Rokotukset puhuttavat myös elintarvikealan työpaikoilla. Joitakin työnantajia saattaa kiinnostaa selvittää, millainen työpaikan henkilöstön rokotuskattavuus on. Täyden kahden rokotteen suojan saaneita ei myöskään pääsääntöisesti enää määrätä virallisesti karanteeniin, vaikka he altistuisivat koronavirukselle.

Koronarokotteen ottaminen on Suomessa vapaaehtoista. Työnantaja ei voi vaatia koronarokotteen ottamista työntekijältä, eikä työntekijä ole velvollinen kertomaan työnantajalle, onko hän rokotettu vai ei.

– Työnantaja saa kysyä työntekijältä, onko hän ottanut rokotuksen. Työnantaja voi myös tehdä anonyymin kyselyn rokotuskattavuuden selvittämiseksi työpaikalla. Vastaaminen työnantajan kysymyksiin tai kyselyihin voi olla työntekijän näkökulmastakin täysin perusteltua, mutta mitään pakkoa työntekijällä ei ole niihin vastata, SEL:n sopimuspäällikkö Erkki Rantamaa muistuttaa.

Jos työnantaja vie saamansa tiedon työntekijän rokotuksista järjestelmiinsä, työnantajalla tulee olla perusteltu, yksittäisen työntekijän työhön liittyvä tarve rokotustiedolle. Jos työnantajalla on perusteltu syy kerätä tietoa työntekijöiden rokotuksista, tietoa saavat käsitellä vain ne henkilöt, joiden työtehtävät sitä edellyttävät.

Koronarokote kannattaa jokaisen ottaa

Elintarvikealan työmarkkinajärjestöt ovat jo huhtikuussa vedonneet elintarvikealan henkilöstöön, jotta kaikki ottaisivat koronarokotteen. Vetoomuksessa olivat mukana SEL:n lisäksi Elintarviketeollisuusliitto ETL, Ammattiliitto Pro, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Meijerialan Ammattilaiset MVL ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN.

Suomessa jokainen saa maksuttoman koronarokotteen. Rokottautumalla voi suojata itseään ja myös muita.

– Otettu rokote suojelee sekä omaa että toisten ihmisten terveyttä ja elämää, koska vakavien ja erittäin vakavien COVID-19-tautimuotojen määrä vähenee korkean rokotuskattavuuden ansiosta erittäin merkittävästi. Koronarokotteen ottaminen parantaa myös työturvallisuutta, koska sen seurauksena työpaikoista tulee turvallisempia ja terveellisempiä kaikille, järjestöt korostavat.

Kun jokainen elintarvikealalla työskentelevä ottaa koronarokotteen, turvataan samalla koko suomalaisen elintarvikeketjun toimivuutta ja Suomen huoltovarmuutta.

– Riittävän rokotuskattavuuden seurauksena ja yhdessä muiden turvatoimien kanssa Suomessa ja maailmalla voidaan vähitellen purkaa koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi tehtyjä rajoitustoimia, jotka ovat aiheuttaneet lomautuksia ja työttömyyttä Suomessakin. Riittävä rokotuskattavuus on edellytys sille, että jossakin vaiheessa yhteiskunnassa päästään palaamaan takaisin normaalimpaan elämään, vetoomuksessa todetaan.